lauantai 29. toukokuuta 2010

Canon EOS 450 D

Oon lähes koko ikäni ollu kiinnostunu valokuvaamisesta. Ala-aste ikäsenä sain mummon vanhan filmikameran omakseni ja olin onnessani, harvalla kun tuohon aikaan oli omaa kameraa. Sillä sitten räpsin ahkerasti kuvia koko nuoreeteni ja taitaapa kyseisessä kamerassa olla edelleen yksi pari vuotta vanha filmi kesken (pitäis varmaan ottaa kuvat täyteen ja käydä teetättämässä). Tämän jälkeen sain käyttää isäni ensimmäisiä digikameroita, joten filmikamera sai jäädä sivummalle. Kaksi vuotta sitten sain isältäni synttärilahjaks Canon Ixus 75, jolla sitten olenkin kuvaillu jo parit ulkomaanmatkat jne. Tosi hyvä ja näppärän pieni kamera. Jotenkin se ei kuitenkaan vielä riittänyt minulle, vaan haaveilin koko ajan omasta järjestelmäkamerasta, jolla saisi otettua huomattavasti laadukkaampia ja terävämpiä kuvia. Kuukausi sitten postilaatikkoon kolahti Anttilan mainoslehtinen, jossa Canonin EOS 450 D -järkkäri oli tarjouksessa ja silloin päätin, että nyt kyllä hankin tuon kameran. Tämän jälkeenkin jouduin vielä käymään pohdintoja itseni kanssa ja miettimään, että tarvitsenko todella noinkin hyvän kameran ja olisiko sille rahalle parempia sijoituskohteita. Vaan ei, marssin kauppaan ja viikon päästä tästä sainkin jo kameran haltuuni. Ja hetkeäkään en ole vielä katunut :) Yksi syy kameran hankintaan oli myös tuo koira. Elikkä halusin ikuistaa sen elämän talteen ja ikäväkseni tuo Ixus ei oikein kestänyt vilkkaan pennun matkassa. Tässä nyt olisi kuitenkin pari esimerkkikuvaa siitä, minkämoisia otoksia tuolla kameralla voi saada:








Armista lisää kuvia sen omassa blogissa.

Äitienpäivä

Äitienpäivästä on jo aikaa muutama viikko, mutta halusin silti esitellä tapojani muistaa äitejä. Eli viime vuonna annoin meidän mummolle äitienpäivälahjana Tilda-lampaan ja nyt päätin jatkaa perinnettä ja tehdä hänelle Tilda Hyvänyön enkelin.


Tämä Hyvis oli kyllä ihan ensimmäinen laatuaan ja oli mukava nähdä miten kaunis siitä lopulta tulikin. Pakko tehdä näitä lisää! Niin ja on myös todettava, että mummo tykkäs tästä! Sano ottavansa viereensä, kun menee nukkumaan <3

Otettiin myös Armista äitienpäiväkuva ja vietiin se kehystettynä Tommin ja minun äideille. 

tiistai 4. toukokuuta 2010

Syntymäpäivä

Kuten tuossa aiemmin jo mainitsin, että ystävälläni Lauralla on kanssani sama syntymäpäivä, eli 28.4. Tämä on kyllä varsin hyvä sattuma, sillä olemme olleet ala-asteelta saakka parhaita kavereita ja viettäneet synttärimme yhdessä. No nykyään Laura sitten asuu Helsingissä ja emme nää enää niin usein kuin ennen. Siksi olikin ihana saada Lauralta synttärilahja postissa. Paketista paljastui Lauran itsensä tekemiä koruja:


Tämä koru on tehty käsittääkseni mainoslehtisistä. Miusta tässä on värit ja kaikki just kohillaan, ihana koru kaulaan tahi ranteeseen!


Nämä sydämet mustassa silkkinauhassa on kans todella kauniit :)


Ehdoton lempparini näistä Lauran koruista oli kuitenkin tää vetoketjukukkanen, jota oonkin pitäny nyt melkeinpä joka päivä rinnassani. Aivan best <3

Näiden lisäks sain vielä huisin kivoja lahjoja äitilta ja isiltä:


Tässä tuolissa kelpaa ottaa aurinkoa sit kesällä!


Tästä mukista kelpaa ryystää vaikka limua!


Ja tätä korua kelpaa pitää vaikka joku päivä (niin kuin oon melkein tehnykki)!

Welcome to our home!

Hah! Mie en kyllä tiiä, että miks mie hullaannun aina kaikkiin ovikoristeisiin ja näemmä juuri semmosiin, joissa lukee Welcome. Tuossa Tommin kanssa yks päivä naureskeltiin, että meillä lukee varmaan kymmenessä eri kohti, että "Welcome", vaikka meillä ei ikinää kukaan käy :D Esim. ulkona ovessa on jo tervelutuloa -kyltti, sekä sen lisäks kukkateline, jossa tuo samainen teksi vilahtaa. Näiden lisäks tuulikaapista löytyy lisää kylttejä :D

No päätin kuitenkin hankkia vielä yhen kyltin meille (ja siis tarkoituksena oli pistää kaikki muut kyltit piiloon), jota olin jo pitemmän aikaa ihastellu. Eli kyseessä oli tämmönen pitkä oven päälle tuleva kyltti, joka on miusta aivan ihana!


No minullahan oli siis viime viikolla synttärit ja sain lahjaks veljeltä ja hänen kihlatultaan taas uuden kyltin:


Tykkään tästäkin kyltistä ihan äärettömän paljon, joten pitihän se sekin viritellä esille ;) Eli nyt kun meillä roikkuu uudet kyltit seinillä, niin voinkin hyvillä mielin kutsua kaikki teidät tutut kyläilemään. Tiedätte (ainakin kylttien mukaan) olevanne tervetulleita ;)

Lauran polvekeraidalliset sukat

Rakas ystäväni Laura täytti huhtikuun lopussa vuosia (samana päivänä kuin minäkin), joten päätin yllättää hänet neulomalla vaaleanpunaiset Polvekeraidalliset -sukat. Lankana käytin Novitan Nalle Kukkaketoa, jossa tuo vaaleanpunainen sävy on ihan ehoton lempparini! Tuon värin lisäks päätin ostaa myös paria muuta sävyä, joista varmaan tässä kevään/kesän aikana valmistuu lisää sukkia :)



Nyt kun meillä on tuo pieni Armi-koiruli, niin se hieman rajottaa tätä miun neulomista ja tildailua. Jos nimittäin kerkiää ottaa lankakerän esiin, ni pentu on heti siinä kiinni. Nooh, mutta toivottavasti Armi oppii vielä jossain välissä jättämään miun langat rauhaan :)